Siirry pääsisältöön

Ensitunnelmat häistä

Eilen ne sitten oli Esikon ja sulhonsa häät.
Kaikkiaan kauniit ja onnistuneet juhlat mielestämme.
Kyllä ne parin viikon puurtaminen yksityiskohtien parissa
niin ohjelman kuin koristeluiden kuin muun parissa kannatti.
Kaikki meni sujuvasti ja ihmiset tuntuivat viihtyvän.


Näinkin Esikon ensi kertaa hääpäivänä 
hänen astellessaan isänsä johdattama kohti sulhasta ja alttaria. 
Morsian oli niin kaunis puvussaan, 
kampaus ja meikki oli onnistuneet hyvin.
Näytti suloiselta itseltään kaunnistettuna.
Kukkakimppu oli herkkä ja kesäinen unelma.


Komea pari, sulhasen seisoessa jussipuvussa.
Kansallispuvussahan ei välttämättä virhettä tarvitaan, mutta saa olla,
joten sellainen otettiin yhdistämään kukinkin hääparia.
Kaunis viehe.


Meidän vanhempien ja pikkupoikien/sulhaspoikien viehe






Isillä oli isot neilikat ja vihreää.
Äideillä pikkuneilikkaa  ja harsokukkaa
Sulhaspojilla pikkuneilikat
Morsiuneidolla, pikkusiskolla harsokukkaa hiuksissa
Ja bestmannilla harsokukkavoehe ja kaadolla myös harsokukkaa ja vihreää hiuksissaan.
Morsiamen hiuksissa oli myös vaalpunaista pikkuneilikkaa ja harsokukkaa.






Kukat tilasimme KimppuKivan juhlakukat palvelun kautta   
Ja olimme tyytyväisiä saamamme palveluun ja kukkiin.


Sulhasen äiti teki tilaamistamme kukista nämä asetelmat, 
jotka siirrettiin kirkosta juhlapaikalle tarjoilupöytään. 


Jahka saan kuvaajien ottamat jaan parempia tunnelmia,
nämä omat hätäisen kuvat eivät juuri onnistuneet 😂
eikä kuvaamista muistanutkaan ajatellakaan.
Herkkubuffet näytti hauskalta harmaata
lautaseinää vasten ja tyylikkään sivulta otetun kuvan sijaan
tässä on ainoat kuvani siitä 🙄😄





Parempia kuvia odotellessa...
Onnellinen äiti,

 Maaka








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippu...

Joulu saapuu jokaiselle

Perhekerhosta jäi päähän soimaan tämä laulu : Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? Kiirettä huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on? Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. *** Jukka Salminen Lasten esittämänä youtubesta Posti toi minulle eilen tälläisen jouluisen pussukan: Minulla oli onnea Viivun arpajaisissa :) Sisältä löytyi lisää ihania yllätyksiä! Meillekin tuli nyt eka maileg, suloinen tonttutyttö. Oi-joi! Viikko sitten pitelin pikkunisseä kädessä, mutta laskin takaisin. Nyt se pitää varmaan hakea, sillä Ennnikin sanoi: Äiti, onko sulla tälle kaveri? ;D Ja nyt on sitten mun arpajaisten vuoro :) Miettimyksessä päädyin seuraaviin arpajaissääntöihin: (mahtipontista ;D) Koska en edelleenk...

Mä kanssa paimenten

Mä kanssa paimenten  käyn seimen äärehen,  käyn lasta katsomaan,  mä olkivuoteessaan,  mun tähteni syntyi Hän tänne. Mä kanssa enkelten  nyt laulan kiitoksen,  kun Herra armossaan  tuo rauhan maailmaan,  myös mulle Hän rauhansa antoi.  Meillä ei juuri tuvassa joulutunnelma lisäänny, mutta mielessä ja puuhissa kylläkin joulumyyjäisvalmistelujen myötä. Tähän seimiaiheeseen jäin kiinni viime vuonna  ja olen siihen edelleen aivan rakastunut. Tontut olisivat myyvempiä, mutta näitä haluan tehdä. Noitten kolmiovinen alkuperäinen idea oli sellainen kuusijuttu, mutta tämmönen idea niistä jalostui. Meillä Suomessa, kristitty maa vaikka olemmekin, ei seimi asetelmia juuri ole tarjolla, sillä ilmeisesti ei juuri kysyntääkään ole? Pinterestissä mulla on taulu, jonka nimi on nativity, koska en keksinyt sille suomenkielellä parempaa nimeä. Mutta ei selvästi kääntäjäkään?! Sanan...