Siirry pääsisältöön

Terveiset meiltä


Terveiset meiltä pitkästä aikaa. 

Korona etäkoulu loppuu huomenna.
Ihan hyvin (ei kiitettävästi, muuta ihan hyvin) se ollaan saatu taiteiltua loppuun.

Toisaalta mukavaa yhdessäolon aikaa
ja toisaalta ainaisen läsnäolon  keskellä on kaivannut niin että sais olla muutaman tunnin ihan yksin.

(16v taiteilimia kivitorneja)


Kevään eteneminen tänä aikana näkyy kuvissa hyvin. Nyt kun on tullut retkeiltyä ja liikuttua luonnossa normaalia paljon useammin.


 Lähiseudun kohteisiin on moneen tullut tutustuttua ensi kertaa.
Seikkailtu 😄





 
Miten teillä on etäkoulu sujunut ja millä mielillä lähetät lapset kouluun?


Mielestäni on hyvä,kun lapset pääsevät vielä jouluun ja näkevät kavereitaan. Varainkin kun tilanne voi syksyllä olla huononpi taudin suhteen. 
Toki nyt lapsista koulun säännöt, välimatkat, ei jalkapalloa, leikkimistä tuntuu aika kamalilta.
Kasiluokkalainen totesi, luokan kanssa muista eritäytymisestä, että aiva kuin vankila.

Toivottavasti todellisuus ei kuitenkaan ole niin ankea.



 Lähes vuoden blogi tauko takana.
Muutaman kerran olen käynyt muiden omia vähän selaamassa. Mutta instaan on siirtynyt seuraaminen ja päivitykset itseltä lähes kokonaan. Helppoa ja lyhyttä.
Ei oo vain jaksanut itse kirjoittaa eikä lukeakaan. 
Teknisiä ongelmiakin ollut. Teen tätä postausta kännykällä.( ärsyttävä pieni näyttö) Saa nähdä onko hetken hairahdus vai innostunko uutta. Ainakin tämä tuntuu taas ihan kivalta.  Rauhoittavalta.
Ajatuksen virta kirjoittaessa.

Maaka

P.s. ehkä teen pari postausta jonoon  tässä viimeisen "välitunnin" aikana 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Mä kanssa paimenten

Mä kanssa paimenten  käyn seimen äärehen,  käyn lasta katsomaan,  mä olkivuoteessaan,  mun tähteni syntyi Hän tänne. Mä kanssa enkelten  nyt laulan kiitoksen,  kun Herra armossaan  tuo rauhan maailmaan,  myös mulle Hän rauhansa antoi.  Meillä ei juuri tuvassa joulutunnelma lisäänny, mutta mielessä ja puuhissa kylläkin joulumyyjäisvalmistelujen myötä. Tähän seimiaiheeseen jäin kiinni viime vuonna  ja olen siihen edelleen aivan rakastunut. Tontut olisivat myyvempiä, mutta näitä haluan tehdä. Noitten kolmiovinen alkuperäinen idea oli sellainen kuusijuttu, mutta tämmönen idea niistä jalostui. Meillä Suomessa, kristitty maa vaikka olemmekin, ei seimi asetelmia juuri ole tarjolla, sillä ilmeisesti ei juuri kysyntääkään ole? Pinterestissä mulla on taulu, jonka nimi on nativity, koska en keksinyt sille suomenkielellä parempaa nimeä. Mutta ei selvästi kääntäjäkään?! Sanan  nativity  käännös  englanti-suomi Sanaa  nat